Tervetuloa Muolaan kotisivuille.
Muolaan pitäjä sijaitsee pakkoluovutetulla alueella Karjalankannaksella.
Muolaalaisten seura ry:n tarkoituksena on toimia entisen Muolaan kunnan alueella asuneiden keskinäisenä yhdyssiteenä. Sen tavoitteena on koota ja tallettaa Muolaan ja muolaalaisten historiaan liittyviä kulttuuriarvoja ja sekä vaalia sodassa menetetyn kotiseudun muistoja ja perinteitä.
Seuran blogi
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939
Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 85 vuotta. Sotaa käytiin 105 päivää. Suomi ja Neuvostoliitto solmivat Moskovan rauhansopimuksen 12. maaliskuuta vuonna 1940 ja sota päättyi seuraavana päivänä 13.maaliskuuta. Se oli vaatinut raskaan uhrin.
Käy lukemassa seuran blogissa mitä Muolaan suojeluskunnan sotapäiväkirja kertoo talvisodan ensimmäisistä päivistä.
f Facebook Muolaa
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Laskimme seppeleet Jokioisten hautausmaalla sodissamme kaatuneiden ja Karjalaan jääneiden vainajien muistolle.
Suloisessa Suomessamme
oisko maata armaampaa
kuin on kaunis Karjalamme
laulun laaja kotimaa!
Lauluna sen kosket kuohuu
järven aallot loiskuaa
säveleitä salot huokuu
ikihongat humajaa.
Ei oo meillä rikkautta
eikä maamme viljavaa
vaan on laulun runsautta
kylvämättä kasvavaa
sit’ ei pane Idän halla
eikä Pohjan pakkaset
se ei sorru sortamalla,
sitä ei lyö rakehet.
se ei sorru sortamalla,
sitä ei lyö rakehet.
Konsa vaino Suomeamme
kovin kourin koittelee
silloin kurja Karjalamme
Suomen surut soittelee.
Ja kun onnen päivän koitto
Suomellen taas sarastaa
silloin riemun suuri soitto
Karjalasta kajahtaa!
Ja kun onnen päivän koitto
Suomellen taas sarastaa
silloin riemun suuri soitto
Karjalasta kajahtaa
Muolaalaisen seura on kehittäny omaa sähköistä viestintää. Seuralle on aukaistu nyt omat facebook sivut.