Muolaalaisten seuran historia
Muolaalaisten Seura ry perustettiin 07.08.1948 Toijalassa. Pöytäkirjan mukaan saapuvilla olivat kunnallisneuvos Eemil Luukka, rovasti Toivo Rapeli, rouva Saimi Rapeli, kamreeri Mikko Mäkirinne, toimitusjohtaja Heikki Kuisma, maanvijelijä Juho Juvonen, maanviljelijä Vilppi Hyytiäinen, maanviljelijä Juho Hyytiäinen, maanviljelijä Esa Henttinen, maanviljelijä Tauno Kauppi, maanviljelijä Eino Hänninen, maanviljelijä Kauno Taskinen, maanviljelijä Uuno Tiitta, maanviljelijä Hannu Sintonen, maanviljelijä Reino Toikka, maanviljelijä Vilho Tujunen, maanviljelijä Väinö Luukka, johtaja Esa Toikka, osuuskassanhoitaja Tahvo Romu, kassanhoitaja Kaino Luukka ja kunnankirjuri Sulo Luukka.,
Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on olla entisten Muolaan kunnan alueella asuneiden keskinäisenä yhdyssiteenä, koota ja tallettaa Muolaan historiaan liittyviä kulttuuriarvoja ja vaalia kotiseudun perinteitä. Myöhemmässä vaiheessa sääntöihin kirjattiin tähän pykälään Muolaassa asuneiden jälkeläiset, muutenhan yhdistyksen jäsenmäärä olisi vähentynyt olemattomiin.
Sääntöjen mukaan johtokuntaan kuului 15 varsinaista jäsentä ja 6 varajäsentä, jotka kuitenkin kutsuttiin aina kokouksiin. Vuodesta 1990 lähtien yhdistykseen kuuluu sääntöjen mukaan 21 jäsentä, varajäsenten jäädessä pois, tämä jäsenmäärä on harvinaisen suuri yhdistyksissä.
Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin varsinaisiksi jäseniksi: rovasti Toivo Rapeli, kunnallisneuvos Eemil Luukka, joka toimi puheenjohtajana 21 vuotta, kamreeri Mikko Mäkirinne, maanviljelijä Reino Toikka, rakennusmestari Väinö Paloposki, maanviljelijä Otto Vp Suokas, maanviljelijä Mikael Rämö, maanviljelijä Juho Hyytiäinen, maanviljelijä Vilppi Hyytiäinen, maanviljelijä Otto Paavilainen, maanviljelijä Juho Juvonen, toimitusjohtaja Heikki Kuisma, osuuskassanhoitaja Tahvo Romu, maanviljelijä Juho Uschanoff ja kunnankirjuri Sulo Luukka. Pitkäjänteisestä paneutumisesta seuran toimintaan kertoo se, että 13 näistä jäsenistä toimi seurassa vähintään 18 vuotta. Varajäseniksi valittiin Juho Seppänen, Joel Virolainen, Arvi Halonen, Esa Toikka Jooseppi Haarald Hänninen ja Aleksander Kasanko. Yhdistyksen kotipaikaksi tuli Toijalan kauppala, koska Muolaan kunnan hallinto siirtyi myös Toijalaan. Juhlan ajankohdaksi tuli heinäkuun viimeinen viikonvaihde, muolaalaisten kihupyhä. Ensimmäinen pitäjäjuhla oli Forssassa vuonna 1949.
Muolaalaisten Seuran kotisivuille laitetaan kaikkien Muolaalaisten seuran johtokunnassa olleiden nimilista ja toimintavuodet sekä juhlien pitopaikat..
Muolaan kunnan toimet lakkautettiin vuoden 1948 aikana, joten seuran johtoon valittiin monia kunnan hallinnossa olleita henkilöitä.
Tuomiokapituli antoi 19.5.1948 kiertokirjeessä ohjeet siirtoseurakuntien papeille ohjeet järjestää kaksipäiväiset pitäjäjuhlat, mutta kirkkoherra Toivo Rapeli oli siirtynyt edellisenä vuonna Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen johtajaksi. Muolaan seurakunta lakkautettiin 31.12.1949. Toivo Rapeli oli kuitenkin Muolaalaisten Seuran johtokunnassa mukana 19 vuotta Pitäjäjuhlien järjestäminen tuli uuden seuran päätoimintamuodoksi. Muolaalaisten seura on toiminut alusta lähtien yhteistyössä Karjalan Liiton ja paikallisten karjalaisseurojen kanssa, onhan juhlat vietetty siirtokuntien alueilla. Ypäjällä oli ensimmäiset pitäjäjuhlat vuonna 1953.
Seuran täyttäessä 40 vuotta julkaistiin ”Uuteen elämään” –kirja, joka valottaa seuran toimintaa vuodesta 1948 vuoteen 1988. Kirja on 75 sivuinen monipuolinen teos, jonka toimitti Viljo Luukka.
Muolaalaisten Seura on ollut mukana julkaisemassa teosta ”Muolaa ja Äyräpää 1870-1944”, joka ilmestyi vuonna 1952, teoksen toimittivat Jaakko Sarkanen ja Kaino Repo. Ester Kähösen kirjoittamissa teoksissa ”Vanha Äyräpää I” ja ”Vanha Äyräpää II” on Muolaalaisten Seura ollut mukana aktiivisesti taloudellisen avun sekä kirjatoimikuntaan osallistuvien jäsenten muodossa.
Seura on kustantanut myös Eugen Usanon toimittaman kirjan ”Muolaan – Kyyrölän miehet talvisodassa 1939-40 ErP 4:n riveissä”
Seura on osallistunut 1960-luvulla muolaan murteen nauhoittamiseen ja vanhojen nauhojen saattamiseksi digitaaliseen muotoon 2000-luvulla. Helsingin yliopiston kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimitoimistoon on tallennettu 1960-luvulla noin 11.500 Muolaan paikannimiä, Muolaalaisten keskuudessa kerättiin 234 sivun verran evankelisluterilaisen seurakunnan kirkollista kansanperinnettä 1970-luvun lopulla.
Seura asetti toimikunnan 1973 Muolaan museon saamiseksi, Lounais-Hämeen museosta saatiin tilat ja kerättiin esineistöä, jota oli tosin vähän, valokuvia saatiin noin 600 kappaletta. Vuonna 2007 syksyllä pidettiin Muolaan museo-osaston avajaiset Forssassa, nyt on saatu oma kunnollinen tila museoesineille.
Osa seurakunnan kirkkokalleuksista on museo-osastossa ja osa Akaan seurakunnan hallussa. Myöhemmin kaikki kirkkokalleudet luovutettiin Forssan seurakunnan hallintaan.
Muolaalasiten seuralle valmistui pöytäviiri 1970, lippu naulattiin ja vihittiin Jokioisilla 1975, Muolaan kartta yhteistyössä Karjala –lehden kanssa 1975. Vuonna 1986 esiteltiin Toijalassa Maila Nikkasen valmistama Muolaan naisen kansallispuku. Muolaan museossa on kyseinen puku omassa vitriinissään. (”Uuteen elämään” –kirjassa on kansallispuku esitelty värikuvin.)
1990-luvulla alkoi ilmestyä kyläkirjoja Muolaan eri kylistä ja näin jälkipolville on saatu säilytettyä tärkeää tietoa pakkoluovutetusta entisestä kotiseudusta. Muolaalaisten alaosastoina ovat toimineet Perkjärveläisten kerho ja Kyyrölän kerho, samoin Ylä-Kuusaan koulupiirillä on vilkasta toimintaa. Kylittäin ja suvuittain tapahtuu myös vilkasta kotiseutumatkailua entisen Muolaan alueelle.
Vuonna 2001 Raija Seppänen ja Martti Seppänen esittivät, että he alkaisivat vetää Juuret Muolaassa -seminaareja Helsingissä. 9 kertaa vuodessa kokoontuu yleensä Kampin palvelutalon alakertaan eri aihepiirien puitteissa runsaslukuinen määrä Muolaan asioista kiinnostuneita, paikalle tulee väkeä jopa 200 kilometrin päästäkin kuuntelemaan ja haastelemaan tuttujen kanssa. Tämä toimintamuoto on osoittautunut erittäin tärkeäksi..
Vuoden 1988 jälkeen moni asia on muuttunut, varsinkin Karjalaa ja Muolaata koskevat asiat. Kotiseutumatkailu alkoi lisääntyä 1980 –luvun loppupuolella, ennen käytiin omin luvin katsomassa entisiä asuinalueita, sitten alkoi päästä vapaammin liikkumaan.
Neuvostoliiton hajottua pitäjäseurat ryhtyivät neuvottelemaan paikallishallinnon kanssa muistomerkkien saamiseksi kirkkomaille, jotka olivat pyhiä paikkoja entisille karjalaisille. Valtioiden välillä solmittiin sopimus sankarihauta-alueiden koskemattomuudesta.
Ypäjällä 1991 johtokunnan kokouksessa nimitettiin muistomerkkitoimikunta, johon tuli Viljo Luukka puheenjohtajaksi, Eugen Usano varapuheenjohtajaksi ja Ensio Toikka jäseneksi. Muistomerkkitoimikunta toimi ripeästi, jo vuonna 1992 sankarihauta-alueille Muolaaseen ja Kyyrölään saatiin muistomerkit. Vuonna 1994 pidettiin ensimmäiset kaatuneiden muistojuhlat Muolaassa. Muistojuhlat on järjestetty vuosittain kesä-heinäkuun vaihteessa.
Muistomerkkitoimikunta piti tiiviisti neuvotteluyhteyksiä Venäjän paikallisviranomaisiin, jotka olivat hyvin myötämielisiä tehtyihin ehdotuksiin ja Aaro Närväsen johdolla ryhdyttiin käytännön toimiin hautausmaa-alueen kehittämiseksi. Toiminta keskittyi aluksi vain sankarihauta-alueisiin. Muistomerkkien ympärille istutettiin pensasaidat, laatoitukset uusittiin, talkoita pidetään alueilla 2 – 3 kertaa vuodessa, osan hoidosta tekee venäläinen yksityishenkilö.
Vuonna 2000 pystytettiin Muolaan kirkon alttarin kohdalle 5 metriä korkea risti sekä Kyyrölän muistolehtoon ja Kangaspellon kirkon kohdalle 3 metriä korkeat ristit. Vuonna 2001 saatiin Muolaaseen ja Kyyrölään kaksikieliset opastaulut. Vuoden 1918 muistomerkki saatiin takaisin entiselle paikalleen. Menneiden sukupolvien muistokivi pystytettiin vuonna 2007. Kävelypolkuja on raivattu alueille.
Muolaan hautausmaa-alueesta on Markus Lehtipuu todennut kirjassaan Kannas: ”Kirkon alue on muuttunut vanhojen kirkonseutujen viehättävimpiin kuuluvaksi seuduksi: iso viidakko kirkon raunioiden takana on melkein kuin satumetsä, jossa satakielet laulavat alkukesän öinä. Järvimaisema on upea kirkolta alas.”
Kirkkoalueiden hoito on ollut yksi Muolaalaisten seuran tärkeimmistä tehtävistä 1990 ja 2000 -luvuilla Pitäjäjuhlat ja Juuret Muolaassa –seminaarit ovat myös tärkeitä toimintamuotoja. Kaikki työ, mitä seurassa tapahtuu on vapaaehtoistyötä esivanhempien ja heidän kotiseutunsa muistoa kunnioittaen.
Muolaalasiten seuran toimintaa ovat edesauttaneet Kannaksen Osuusliikesäätiö sekä Opetusministeriö Muolaan hautausmaa-asioiden hoidon osalta.
Muolaalaisten Seuran internet-sivustot ovat nykypäivää, sinne pyritään saamaan koko ajan lisää tietoa Muolaasta, sekä historiasta että tästä ajasta, kotisivuilla on käyntejä ollut lähes 20.000.
Tässä on lyhyt pintaraapaisu siihen, mitä Muolaalaisten Seurassa on 60 vuoden aikana tehty. Monen henkilön työpanos on jätetty tästä pois, toivottavasti kukaan ei loukkaannu, vaikka ei ole tullut mainituksi. Tätä historiikkia täydennetään yksityiskohtaisemmin seuran kotisivuille. Muolaalaisten Seura on tähän saakka alkuperäisten sääntöjen mukaisesti koonnut ja tallentanut Muolaan historiaan liittyviä kulttuuriarvoja ja vaalinut kotiseudun perinteitä.
Merkittäviä hallituksen jäseniä
Viljo Luukka
Viljo Luukka (3.2.1925 Muolaa — 14.5.2005 Helsinki)
Vuorineuvos Viljo Luukka syntyi Muolaan Ilolan kylässä Emil ja Tyyne Luukan toiseksi vanhimpana poikana. Luukan suvun tiedetään asuneen Muolaassa jo 1600-luvulta lähtien. Käytyään kotikylänsä Ilolan kansakoulua Viljo lähti opintielle Viipurin Kaksoislyseoon ja sieltä edelleen Suomen liikemiesten kauppaopistoon Helsinkiin. Jatkosota keskeytti opinnot, ja hän palveli Rannikkotykistössä osallistuen sodan loppuvaiheissa mm. Viipurinlahden torjuntataisteluihin. Opiskelujen ja sotien jälkeen Viljo Luukan työura johti liike-elämään, ennen kaikkea kaupan alalle. Hän toimi SOK:n johtokunnassa 1960–1983, josta SOK:n pääjohtajana 1975–1983. Vuonna 1977 hän sai vuorineuvoksen arvonimen. Viljo Luukka seurasi isänsä Emil Luukan jälkiä ja toimi aktiivisesti Muolaalaisten Seurassa. Viljo liittyi seuran johtokuntaan vuonna 1969 ja osallistui johtokunnan työhön aina kuolemaansa asti vuoteen 2005 toimien 1980-luvulla puheenjohtajana. Tästä ajasta hän toimi seuran puheenjohtajana 1984–1988. Hän linjasi seuran toimintaa, vei läpi sovittuja
suunnitelmia ja tuli tunnetuksi erinomaisena juhlapuhujana. Hänen toimittamanaan ilmestyi mm. seuran 40-vuotishistoriikki vuonna 1988.
1990-luvulla alkoi yhteyksien rakentaminen entisen kotipitäjän vallanpitäjiin ja käynnistyi vilkas kotiseutumatkailu. Viljo Luukasta tuli Muolaalaisten Seuran perustaman muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja. Hänen johdollaan Muolaan ja Kyyrölän sankarimuistomerkit saatiin pystytettyä, hautausmaiden ja kirkon raunioiden hoito lähti käyntiin ja vuosittaisia muistotilaisuuksia päästiin järjestämään entisessä kotipitäjässä.
Raimo Mero (30.12.1937 Muolaa — 18.5.2021 Tammela)
Raimo Mero oli syntynyt Muolaan Ylä-Kuusaan kylässä Äyräpääjärven rannalla Johannes ja Hilja Meron viidentenä lapsena. Perhe joutui jättämään kotiseutunsa kahdesti ja Raimo vietti osan sota-ajasta sotalapsena Ruotsissa. Kun Meron perhe asettui jatkosodan jälkeen Tammelaan, Raimokin palasi kotimaahan. Koulun ja Loimaan Kristillisen opiston jälkeen hän toimi Tammelan seurakunnan suntiona ja aloitti työnsä ohella vuonna 1973 monivuotiset laulunopintonsa mm. oopperalaulaja Jaakko Ryhäsen johdolla. Viipurin Lauluveikkojen kuoroon hän kuului kymmenkunta vuotta ja Suomen Kansallisoopperan kuoron tenorina hän toimi vuosina 1985–1994. Raimo Mero osallistui aktiivisesti Muolaalaisten Seuran toimintaan esiintymällä Muolaa- juhlissa sekä Vainajien muistojuhlissa Muolaan kirkkomaalla toimien siellä myös juhlatilaisuuksien vetäjänä. Muolaalaisten seuran hallituksessa Raimo Mero toimi vuosina 2000–2014. Hän oli myös Tammelan Karjalaseuran hallituksen jäsen ja puheenjohtaja sekä toimi Meron sukuseurassa, jossa hänet vuonna 2008 nimitettiin sukuseuran
kunniapuheenjohtajaksi. Lounais-Hämeen Musiikkipäivien toimintaan hän osallistui hallituksen jäsenenä ja oli järjestämässä lukuisia yhteislaulutilaisuuksia ja kirkkokonsertteja. Vuonna 2006 Raimo Mero valittiin Tammelan kulttuurivaikuttajaksi.
Markku Rämö (3.8.1947 Forssa — 3.5.2016 Hämeenlinna)
Markku Rämö syntyi perheensä kolmantena poikana Forssassa, jossa karjalainen suurperhe asui sotien jälkeen evakossa Peräjoen Anttilassa. Markun vanhemmat olivat Mikael ja Vieno Rämö Muolaan Moiniemestä. Helluntaina 1949 perhe muutti Jokioisten Jänhijoelle, jossa Markku vietti
lapsuutensa ja nuoruutensa. Lukion hän kävi Forssassa.
Tampereen Yliopistossa suoritettu kunnallistutkinto vei hänet töihin kuntasektorille. Markku Rämö toimi Laitilan kunnan taloussihteerinä 1972—1973, siirtyi sieltä Forssaan Lounais-Hämeen aluesairaalan talouspäälliköksi ja myöhemmin talousjohtajaksi. 1990-luvulla hän työskenteli
Hauhon kunnan kunnansihteerinä ja hallintojohtajana kunnes siirtyi sairaseläkkeelle vuonna 1999. Markku seurasi luottamustehtävissä isänsä jalanjälkiä tultuaan valituksi Forssan kaupunginvaltuustoon. Hän toimi myös seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenenä ja eläkkeellä ollessaan Eläkeliitossa, Evankeliumiyhdistyksessä ja paikallisessa Karjalaseurassa.
Toinen isä Mikael Rämön viitoittama tie johti Markun Muolaalaisten Seuraan. Markku toimi seuran hallinnossa 28 vuotta, josta ajasta seuran puheenjohtajana yhdeksän vuotta. Hänestä tuli vuonna 1992 ensimmäinen ei Karjalassa syntynyt Seuran puheenjohtaja. Markun puheenjohtajakausi
ajoittui murroskauteen, jossa Neuvostoliitto hajosi ja nykyinen Venäjän syntyi. Tämä mahdollisti suomalaisille luvallisen liikkumisen ja pitäjäseuratoiminnan Kannaksella. Muolaalaisten Seura käynnisti tuolloin vanhojen kirkkomaiden hoidon ja muistomerkkien pystyttämisen ikiaikaisille kirkko- ja hautausmaille.
Markku teki Seuran puheenjohtajana toimiessaan suuren työn muolaalaisuuden eteen ja hoiti puheenjohtajuuden täydellä sydämellään. Hän oli vaikeissa tilanteissa ratkaisukeskeinen ja sovitteleva, toimi aina maltillisesti ja tasapuolisesti. Vaikka Markku joutui sairautensa vuoksi luopumaan seuran puheenjohtajuudesta jo 2000-luvun alussa, hän jatkoi seuran johtokunnan, myöhemmin hallituksen, jäsenenä aina kuolemaansa saakka. Eläkepäivinään Markku Rämö oli aktiivinen Kannaksen kotiseutu- ja taistelupaikkamatkailija. Muolaalaisten Seuran talkoomatkoilla hän oli mukana 1990-luvulta eli niiden aloittamisesta alkaen aina vuoden 2015 syksyyn asti. Hän osallistui myös useille Inkerin seurakuntiin suuntautuneille avustusmatkoille. Hämeenlinnan Kyyrölä-kerhon vapaaehtois- ja talkootyöt tulivat hänelle tutuiksi, ja hän toimi myös kerhon tilintarkastajana. Vielä huhtikuussa 2016 hän oli lähdössä serkkumatkalle Kannasta kiertämään, mutta tästä suunnitelmasta hän joutui luopumaan äkillisesti heikentyneen terveydentilansa vuoksi.
Aaro Närvänen
Aaro Närvänen (13.5.1927 Muolaa — 12.1.2007 Hamina)
Aaro Närvänen syntyi 13.05.1927 Vihtori ja Aina Närväsen esikoisena ja vietti lapsuutensa Muolaan Ylämaalla, Jaarilan kylässä. Kylä sijaitsi Muolaan korkeimmalla alueella, josta oli komeat näkymät Vuotjärven laaksoon päin. Kylän nuorille maasto tarjosi hienot mäenlaskupaikat.
Aaro oli 12-vuotias, kun talvisodan jaloista oli lähdettävä evakkoon Loimaalle. Takaisin Jaarilaan kuitenkin päästiin toukokuussa 1942 ja Aaro sai käydä rippikoulun väliaikaisena kirkkona toimineessa Kuusaan Hovissa. Lopullinen evakkomatka kohti Pälkänettä alkoi kesäkuun alussa 1944. Aaro päätyi Pälkäneeltä Vehkalahdelle, jossa hän toimi kuorma-autoyrittäjänä ja jonne hän asettui asumaan perheineen. Aaro Närvänen tunnettiin neuvottelutaitoisena käytännön ihmisenä, jossa yhdistyi päättäväisyys ja herkkyys. Hän toimi aktiivisesti Muolaalaisten Seurassa ja oli kuollessaan vuonna 2007 Muolaalaisten Seuran varapuheenjohtaja.
Jäätyään yrittäjän työstään eläkkeelle Karjalasta ja Muolaasta tuli Aarolle tärkeä elämänsisältö omien puutöiden ja korujen valmistamisen ohella. Aaro oli alusta alkaen mukana suunnittelemassa ja neuvottelemassa Venäjän viranomaisten kanssa yhteistyön mahdollisuuksista. Hän kuului siihen aktiiviseen ryhmään, joka toteutti muistomerkkien pystyttämisen Muolaan kirkkomaille vuonna 1992. Se oli lähtölaukaus pitkälle tapahtumaketjulle, jonka aikana kirkkomailla on tapahtunut paljon: on pystytetty ristit Muolaan kirkonmäelle, Kyyrölään ja Kangaspeltoon, tasattu kirkkomaa-alue, rakennettu polkuja, kaivettu esille betoniportaita ja pystytetty opastauluja, pelastettu vuodelta 1849 peräisin oleva kirkon peruskivi, tehty pensasaidat sankarihauta-alueen ympärille, rakennettu polkuja hautausmaalle, kaivettu esille betoniportaat, palautettu vuoden 1918 graniittimuistomerkki paikalleen, pystytetty opastauluja, järjestetty talkoita. Kaikessa tässä ja monessa muussakin Aaro oli aktiivinen toimija.
Rakkaus Karjalaan ja kotikylään Jaarilaan säilyi Aaron sydämessä ja vuonna 1988 hän kävi 44 vuoden tauon jälkeen kotonaan, tuolloin tosin kodin raunioilla. Muutaman vuoden kuluttua kotiseutumatkalaisia odotti ikävä yllätys, sillä kylän kaikkien talojen kivijalat ja pihapuut oli puskettu tankilla kumoon ja ainoastaan Aaron pihapiirissä ollut iso kivi oli enää jäljellä. Aaro sai paikallisten kanssa neuvoteltuaan luvan kiinnittää muistolaatan tähän pihakiveen. Laatassa lukee suomeksi ja venäjäksi ”Tässä ympäristössä sijaitsi 39 taloa käsittävä Jaarilan kylä, jonka sota v.1939—1944 hävitti”.
Aaro Närvänen kirjoitti lukuisia kertomuksia Pentti Ruohotien toimittamiin kirjoihin ”Muolaan Ylämaa, Lehtokylän koulupiiri” ja ”Kuvien kertomaa Lehtokylän koulupiiriläisten elämästä”. Tarinoissaan hän kuvaa elävästi kylän ja koulupiirin tapahtumia, paikkakunnan ihmisiä sekä karjanhoidossa ja maanviljelyksessä käytettyjä työtapoja. Hän kirjoitti myös
runoja ja sanat Jaarilan muistolle -nimiseen lauluun, jonka kertosäe kuuluu näin: ”Olit, Jaarila, kylä kaunoinen. Synnyinseutuna rakkaana muistan sen. Olit onnen maa, olit Karjalaa, jota koskaan en voi unhoittaa.”