Eemil Luukka
Emil Wiktori (Eemil Viktor) Luukka (1.12.1892 Muolaa — 1.6.1970 Valkeakoski)
Muolaan Ilolassa syntynyt Luukka oli Suomen merkittävimpiä karjalaispoliitikkoja. Muolaassa hän toimi kotitilansa hoidon ohella kunnankirjurina vuosina 1928―1941. Sotien jälkeen Luukka asettui maatilalleen Sääksmäelle, mutta vietti suuren osan ajastaan Helsingissä tultuaan valituksi kansanedustajaksi jo vuonna 1936. Hän oli kansanedustajana kolmekymmentä vuotta aina vuoteen 1966 saakka. Tänä aikana hän toimi ministerinä kahdeksassa hallituksessa ja pääministerin sijaisena pariin otteeseen.
Asutusministerinä Luukka kantoi vastuun satojentuhansien karjalaisevakkojen sijoittamisesta ja maanhankinnasta. Karjalaisten evakkojen sotien jälkeisen elämän edistäminen, heidän tarpeidensa huomioiminen ja niistä huolehtiminen oli Luukan kaiken toiminnan johtoajatus. Karjalan Liitto, jonka puheenjohtajana Luukka toimi parikymmentä vuotta aina vuodesta 1946 vuoteen 1967 saakka, oli hänen poliittisen roolinsa ohella merkittävä ja näkyvä valtakunnallinen vaikutuskanava. Hän sai kunnallisneuvoksen arvonimen vuonna 1942 ja ministerin arvonimen 1962.
Valtakunnallisen toimintansa ohella Luukka panosti myös Muolaalaisten Seuran toimintaan. Hän oli vuonna 1948 perustamassa Seuraa Toijalassa ja toimi yli kaksikymmentä vuotta sen tarmokkaana puheenjohtajana.
Toivo Rapeli
Toivo Rapeli (12.7.1903 Johannes – 20.10.1995 Helsinki)
Toivo Rapeli oli suomalainen rovasti, kanslianeuvos ja kirjailija, joka toimi Muolaan
seurakunnan kirkkoherrana 1938–1949 ja Suomen Luterilaisen Evankeliumi-
yhdistyksen toiminnanjohtajana yli 20 vuoden ajan. Rapeli oli toisen maailmansodan
jälkeisen Suomen luterilaisen kirkon merkittäviä vaikuttajia. Hän oli laajasti mukana
keskeisissä tehtävissä kirkon eri elimissä ja kirkollisissa järjestöissä. Karjalaisuus yhdisti
hänet moniin jälleenrakennuksen vuosien keskeisiin poliittisiin vaikuttajiin.
Unto Mononen
Unto Uuno Mononen (23.10.1930 Muolaa – 28.6.1968 Somero)
Unto Mononen oli säveltäjä, sanoittaja ja muusikko, joka tunnetaan tänä päivänäkin Satumaa tangostaan. Muolaan Oinalan kylässä syntynyt Mononen asettui sotaleskeksi
jääneen äitinsä kanssa sotien jälkeen Somerolle.
Mononen aloitti jo alle 20-vuotiaana muusikkouransa paikallisten tanssiyhtyeiden solistina.
Hän kuitenkin menetti pian lauluäänensä epäonnistuneen kitarisaleikkauksen
seurauksena. Tämän jälkeen Mononen ryhtyi säveltämään, ja itseoppineesta Unto
Monosesta tulikin Toivo Kärjen ohella Suomen merkittävimpiä tangosäveltäjiä.
Laulaja Henry Theel levytti Satumaan jo vuonna 1955, mutta varsinainen läpimurto syntyi
vasta ReijoTaipaleen levytettyä samaisen tangon vuonna 1962. Muita tunnettuja Monosen
sävellyksiä ovat Tähdet meren yllä, Lapin Tango, Erottamattomat, Kangastus, Kaipuuni
(tunnetaan myös nimellä Illan varjoon himmeään) ja Yön hiljaisuudessa. Näistä kaksi
viimeksi mainittua ovat tulleet tunnetuiksi myös toisen somerolaisen muusikon, Rauli
Badding Somerjoen tulkintoina.
Sirkkojen Tanssi: Unto Mononen, Maunu Mentula
Anu Kaipainen
Aune Helinä (Anu) Kaipainen, o.s. Mustonen (14.3.1933 Muolaa – 29.9. 2009 Helsinki).
Muolaan Perkjärvellä syntynyt Anu Kaipaisen perheen sota ajoi evakkoon Pieksämäelle. Ylioppilaaksi hän pääsi Helsingissä Kallion yhteiskoulusta ja valmistui filosofian maisteriksi 1955. Uransa alussa hän toimi äidinkielenopettajana eri paikkakunnilla ja kirjoitti kirjallisuusarvosteluja sanomalehtiin. Esikoisromaani Utuiset neulat ilmestyi vuonna 1960, päätoimiseksi kirjailijaksi hän siirtyi vasta vuonna 1967. Kaipainen kirjoitti runojen ja romaanien lisäksi lukuisia näytelmiä ja tv näytelmiä. Kaipaisen uran läpimurtoromaani Arkkienkeli Oulussa (1967) kuvaa Oulua Suomen sodan aikana. Siinä Kaipainen käytti omaperäistä tekniikkaa, jossa myyttisiä tai historiallisia aineksia yhdistetään toisiin ajanjaksoihin, ja tarinaan syntyy ylihistoriallinen näkemys. Vuosina
1983—1989 ilmestyivät Kaipaisen kirjoittaman Evakko-trilogian teokset Kaihoja kukkuvat käet, Vilulinnut ja Nuoruustango. Vuoden 2007 teos Vihreiksi poltetut puut nimettiin autofiktioksi eli kuvitteelliseksi omaelämäkerraksi ensimmäisenä Suomessa.
Kaipainen palkittiin vuonna 1983 Pro Finlandia -mitalilla, hän sai kaksi valtionpalkintoa ja vuonna 2002 hänen kirjansa Granaattiomena oli ehdolla Finlandia-palkinnoksi. Anu Kaipainen toimi myös monissa kirjallisuuteen liittyvissä luottamustehtävissä.
Sirkka Sari
Sarin ensimmäinen rooli valkokankaalla oli opettajatar Ilona
Ahlgren elokuvassa Niskavuoren naiset. Tauno Palo näytteli naimisissa olevaa Niskavuoren Aarnea, joka rakastuu Ilonaan ja lopulta jättää perheensä nuoren naisen vuoksi. Ilonan rooli teki Sarista kerralla tunnetun filmitähden, jonka perhosmainen olemus herätti yleisössä ihastusta. Vuonna 1938 Sirkka Sarilla oli naispääosa epookkielokuvassa Sysmäläinen. Hän esitti aatelisneitoa, joka pojaksi naamioituneena selvittää aviomiehensä todellisen luonteen. Roolia varten hänen oli opiskeltava miekkailua ja ratsastusta. Kriitikot moittivat hänen replikointiaan kömpelöksi, mutta kokonaisuutena roolisuoritus arvioitiin onnistuneeksi. Alkuvuodesta 1939 Sari matkusti Lappiin, jossa hän toimi sijaisnäyttelijänä elokuvassa Vihreä kulta. Hän suoritti vaativimmat hiihtokohtaukset elokuvan tähden Hanna Tainin puolesta. Kesällä 1939 Sarilla oli pääosa Vaalan komediassa Rikas tyttö. Elokuvan valmistumiseen liittyvissä juhlissa Sirkka kuoli tapaturmaisesti astuttuaan vahingossa Hotelli Aulangon kattoterassilla avoimeen savupiippuun.
Sirkka Sarin koskettavat hautajaiset järjestettiin Perkjärven pienellä hautausmaalla
elokuussa 1939.
Sirkka Sari (Sirkka Linnea Jahnsson) (1.5 1920 Kivennapa — 30.7.1939 Aulanko, Hämeenlinna)
Sirkka Sari oli Raivolan kylässä Kivennavalla syntynyt elokuvanäyttelijä, joka muutti lapsuudenperheensä mukana Muolaan Perkjärvelle. Hän tuli tunnetuksi 1930 luvulla ihailtuna elokuvannäyttelijä, jonka ohjaaja Valentin Vaala oli ”löytänyt” rohdoskaupan tiskin takaa Viipurista. Sarin lupaava ura katkesi tapaturmaiseen kuolemaan vain 19-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti näytellä kaikkiaan kolmessa elokuvassa, joista kaikissa hänellä oli naispääosa.
Sirkka Jahnssonin vanhemmat olivat metsänvartija Ernst ja Anna Jahnsson. Isä Jahnsson oli kuulu karjalaisten kaskujen kerrontataidoistaan. Isä harrasti myös novellien ja satujen kirjoittamista, äiti puolestaan musiikkia. Sirkka oli pienestä pitäen liikunnallinen ja reipas, jopa uhkarohkeakin poikatyttö. Hänen ulkonäkönsä herätti huomiota jo kouluaikoina, ja yhteiskoulussa häntä pidettiinkin luokkansa kauneuskuningattarena. Keskikoulun jälkeen Sirkka oli töissä rohdoskaupassa Viipurin Kaupunginteatterin kupeessa. Teatterin työntekijät olivat kaupan vakioasiakkaita ja ehdottivat Sirkalle tuon tuostakin elokuvanäyttelijäksi pyrkimistä. Karjalaistytöllä ei ollut filmitähtihaaveita ja hän suhtautui teatterilaisten ehdotuksiin huumorilla. Kun Valentin Vaala tuli Viipuriin etsimään näyttelijöitä suunnitteilla olevaan Niskavuoren naiset -elokuvaansa, puhe naapurissa sijaitsevan kemikaliokaupan myyjän kauneudesta osui hänenkin korviinsa. Laulaja Thure Bahne kertoi Vaalalle rohdoskaupan kauniista myyjättärestä ja Vaala pyysi heti 16- vuotiaan Sirkan koekuvauksiin, ja tämä suostui. Taiteilijanimi Sirkka Sari oli niin ikään
Vaalan idea. Sari muutti Helsinkiin ja sai kiinnityksen Suomi Filmin kuukausipalkkaiseksi näyttelijäksi.
